Vappuna tehdään historiaa

Tämän tekstin oli tarkoitus päivittyä blogiin jo ennen vappua, mutta ottaen huomioon juhlahumua edeltäneen kiireen ja stressin, lienee sisällön kannalta vain hyvä kirjoittaa se  näin jälkikäteen.

Selatessani vapunaattona paikallisradion haastatteluun valmistautuessani TYYn historiikkia, pysähdyin yhden kuvan kohdalla muita pidempään: kuvassa lakkipäiset opiskelijat viettävät vuoden 1926 vappuaamua Tähtitorninmäellä pitkän, valkoisin liinoin katetun pöydän ääressä.  Tunnelma kuvassa on iloinen, ilmeiden perusteella hieman odottava. Osalla pöydistä näkyy muutamia pulloja ja lautasia; onko tämä meidän piknikkimme esikuva?

Tekstin lomasta nousee esiin aivan uusia vapunviettoon liittyneitä perinteitä. Ylioppilaslakki on alunperin painettu päähän kello 24, jonka jälkeen opiskelijat järjestäytyivät yliopiston edessä soihtukulkueeseen. Keskustelimme aiheesta ohimennen nykyisten hallituslaisten kanssa, ja totesimme yhdessä ettei tätä perinnettä liene tarpeen elvyttää. Vai moniko meistä olisi valmis antamaan vapunaattona opiskelijajoukolle puolen yön aikaan palavat soihdut kannettaviksi? Hallituksen perinnevastaavana kieltäydyn vastuusta.

Soihtukulkueen yhteydessä mainitaan myös kulkueen laulua ja metelöintiä seurannut runsas yleisö ja järjestysvallan ymmärtävä suhtautuminen. Tähän kohtaan saattaisi olla otollista mainita ennen vappua käydyistä pitkistä keskusteluista poliisin kanssa, joissa molemmat osapuolet tänä(kin) vuonna olivat yhtä mieltä kaikkien turvallisuuden takaamisen tärkeydestä ja yhteistyöstä.  Lopputulos kuitenkin oli se, ettei poliisi osallistu tapahtuman järjestelyihin liikenteen ohjauksen osalta, on kyseessä sitten koko keskustan liikenteen pysäyttävä tapahtuma tai ei. Aivan niin, ylioppilaskunnan tapahtumaanhan osallistuvat ainoastaan opiskelijat.

Torstaina Taidemuseonmäeltä valkolakkista ihmismassaa katsoessa kaikki tämä oli kuitenkin helppo unohtaa. Vaikkemme enää kulje soihtukulkueessa tai istu pitkien pöytien ääressä, on vappu kuitenkin juuri se juhla joka meidät kokoaa keväisin yhteen. Kevään viimeiset tentit alkavat olla ohitse ja kesä kutsuu. Kulkiessamme lakituksesta Liljalle ei kukaan ohittele kyynärpäätaktiikalla tai tallo kantapäille. Vartiovuoren piknikillä ei niin haittaa jos astuu naapurin viltille, aurinko paistaa siitäkin huolimatta.

Laittakaamme siis lakkimme ylpeinä takaisin laatikkoon odottamaan ensi kevättä ja jälleen uutta vappua. Vaikkei meitä painettaisi kirjoihin ja kansiin, voi jokainen vappu silti olla oman historiamme paras.