Monarkia-Suomen sanansaattaja?

Yksi paljon keskustellun yliopistouudistuksen yhteydessä toistelluista mantroista on ollut, että yhteisö ei voi kantaa vastuuta. Siksi me tarvitsemme uudistajien mukaan yliopistoillemme vahvoja johtajia, vastuuta kantamaan. Yhteisöllinen päätöksenteko on heidän mielestään pahasta, se on vastuun välttelyä.

Toisaalla nämä samat ihmiset puhuvat yhteisöllisyydestä ja siitä kuinka meidän on kannettava vastuuta toisistamme. Tässä he ovat oikeassa. Meidän jokaisen on kannettava vastuumme ystävistämme ja tovereistamme omissa yhteisöissämme. Mutta yhtälailla meidän on myös kannettava vastuumme omien yhteisöjemme kehittämisestä.

Jos me emme yliopistoilla kykene yhteiseen vastuulliseen päätöksentekoon, voimmeko vakavissamme odottaa sitä yhteiskunnan päätöksentekijöiltä, kansalaisilta tai heidän kansanedustajiltaan? Yliopistouudistuksen yhteydessä on puhuttu paljon yliopiston ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta. Toteuttakoon yliopisto siis jatkossakin päätöksenteossaan niitä arvoja, joita se tahtoo yhteiskunnassa yleisestikin edistää. Avoimuutta, keskustelevuutta, yhteisöllisyyttä.

Meiltä yliopistolaisilta tämä edellyttää vastuun kantamista. Jokaisella meistä on omat yhteisömme, olivat ne sitten ainejärjestöjä, harrastusporukoita tai mikä tahansa kaveripiirejä yliopistolla tai muualla. Uuden lukuvuoden alussa syntyy uusia yhteisöjä: uudet opiskelijat hakevat paikkansa, yhteisillä luennoilla istuvat käyvät luennon jälkeen lounastamassa. Pidetään huolta toisistamme. Ja ollaan kiinnostuneita, niin opiskelutovereistamme kuin laajemmista ympyröistä. Kannetaan kortemme kekoon, yhteiseksi hyväksi.

Suomen eduskunta on menestyksekkäästi kantanut yhteisönä vastuutaan Suomen valtiosta reilut yhdeksänkymmentä vuotta. Jopa vanha patakonservatiivi ja monarkisti Winston Churchill joutui aikanaan myöntämään, että demokratia on huonoin hallintomuoto, mutta tähän asti keksityistä kuitenkin paras. Ainakaan minä en olisi suoralta kädeltä valmis luovuttamaan valtion johtoa yhden henkilön käsiin, oli tämä sitten kuinka vahva johtaja tahansa.

Ehkä yhteisöllisyys ei tosiaan ole niin huono keksintö. Mutta sen on toteuduttava käytännössä, ei pelkästään juhlapuheissa ja strategiapapereissa. Tehköön yliopiston hallitus sen mahdolliseksi. Toteutuspuoli jää meidän jokaisen harteille.