Vähiin käy ennen kuin loppuu

Vuodenvaihteen lähestyessä alkaa myös nykymuotoisen TYYn aika olla lopussa ja vanha edustajistokin kokoontuu viimeistä kertaa maanantaina juhlakokouksessaan. Juhlaesitelmän lisäksi kokouksessa pidetään poliittisia puheita ylioppilaskunnasta; edustajistoryhmät pääsevät linjaamaan ja jättämään poliittista perintöään, miten uudistuvaa TYYtä ja yliopistoa tulisi jatkossa viedä eteenpäin.
Kohta päättyvän kaksivuotisen kauteni aikana omista linjauksistani kaikkein laajinta keskustelua on herättänyt kommenttini tuolloin vastavalitun SYL:n puheenjohtajan Jussi Rauvolan interläisyydestä. Turku todellakin on intohimoinen jalkapallokaupunki, ja täällä jotakuinkin kaikille on merkitystä sillä, onko joka toinen raita valkoinen vai sininen.
Otanpa siis, tulevan poliittisen keskustelun hengessä jalkapallon lisäksi, kantaa siihen, mitä yhteisössämme tulisi jatkossa huomioida. Vaikka yliopiston rakenteissa, kuten tiedekuntajaossa, olisi uudistamisen varaa, hengähdetään nyt kuitenkin edes hetki. Uudenlaisen yliopiston toimintaa ja toimivuutta on varsin haasteellista arvioida, mikäli välittömästi aloitetaan seuraava suurimittainen muutostyö. Ylioppilaskyläsäätiön suuntaan puolestaan sellaisia terveisiä, että älkää unohtako peruskorjausten ja uudisrakentamisen aikana edullisten asuntojen tarvetta; varsinkaan Ylioppilastalojen ei kannata kilpailla luksuksella ja suurilla asunnoilla, vaan sijainnilla ja hinnalla.
Ikuisesti hoettu mantra puhuu TYYn tuomisesta lähemmäs jäsenistöään. Hieno ja kaunis ajatus, joskin mahdoton toteuttaa suoraan. TYY on vuodenvaihteen jälkeen Suomen kolmanneksi suurin ylioppilaskunta, harvassa ovat ne hetket, kun näin suuri ja heterogeeninen joukko kokoontuu saman lipun alle. Näin TYY tarvitseekin alayhdistyksiään, ne ovat se yhteys, jonka kautta ylioppilaat ovat osa suurta ylioppilaskuntaa. Nämä välit on pidettävä kunnossa, puolin ja toisin.
Ja siitä, miten päätöksiä tehdään. Koskien TYYtä, yliopistoa ja kaikkia yhteistyötahoja. Päätöksentekijät, ottakaa asioista selvää hyvissä ajoin, olkaa aktiivisia jo valmisteluvaiheessa ja ennen kokousta, jotta päätöksenteko ei puuroudu teknisten yksityiskohtien kyselyn ja täysin valmistelemattomien ehdotusten suoksi. Valmistelijat ja esittelijät, luottakaa siihen, että päätöksentekoelimeen on valikoitunut toimivalla järjellä varustettuja ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään hyviä päätöksiä niiden tietojen varassa jotka heillä on.
On minulla pieni konkreettinen toive ylioppilaille ja alayhdistyksillekin. Älkää antako hienon Sammonmaljan turnauksen kuihtua, vaan kootkaa rohkeasti joukkueet ja lähtekää mukaan joka lajiin. Huonolla tuurilla korkeintaan osuu sählyottelu jonkun kiinnostavan luennon päälle tai joutuu perjantaina lähtemään baarista ennen pilkkua herätäkseen lauantaina ajoissa kaukalopalloturnaukseen.
Edustajiston juhlakokous järjestetään maanantaina 9.11. alkaen kello 17.30 kulkueella Porthanin patsaalta. Tilaisuus, kuten edustajiston kokoukset muutenkin, on avoin jäsenistölle, tervetuloa kuuntelemaan vanhan edustajiston viimeisiä linjanvetoja.
Aki Halonen
Edustajiston puheenjohtaja
Aikaisemmin blogissa
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Jätä kommentti / Post comment