Ei merta edemmäs kalaan

Eri kulttuurien vuorovaikutus on tiivistynyt jatkuvasti. Tiede, talous ja kulttuuri kehittyvät yhä kansainvälisempään suuntaan ja eri aloilla tehdään enemmän maailmanlaajuista yhteistyötä. Tulevaisuudessa vieraiden kulttuurien ymmärrys ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa on tärkeämpää, mikä tulisi huomioida jo opiskeluvaiheessa. Usein vaihto-opiskelu nähdään ainoana vaihtoehtona kansainvälistymiselle, mikä ei pidä paikkaansa. Kotikansainvälistyminen on helppo, ympäristöystävällinen, edullinen ja hauska tapa tutustua muihin kulttuureihin. Kotikansainvälistymiselle ei ole yksiselitteistä laajalti hyväksyttyä määritelmää, mutta voitaneen kuitenkin todeta, että se käsittää kaiken toiminnan, joka edistää kulttuuristen erojen ymmärtämistä ja monikulttuurisuutta kampuksella.
Kansainväliseen toimintaan osallistumisen edellytetä muuta kuin kiinnostusta toimintaa kohtaan. Kampuksella toimii useita tahoja, joiden kautta on helppo lähteä mukaan. Turun yliopiston kansainvälisten asioiden valiokunnan toiminta on kaikille avointa ja kokouksia on noin kahden viikon välein. Valiokunnan tavoitteena on: edistää kansainvälisyyttä, kotikansainvälisyyttä, kulttuuristen erojen ymmärtämistä ja monikulttuurisuutta kampuksella, edistää kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvontaa, kehittää englanninkielisen tiedotuksen asemaa, rohkaista Turun yliopiston opiskelijoita lähtemään vaihtoon, pitää kansainvälistä näkökulmaa esillä ylioppilaskunnassa, yliopistolla ja kaikessa toiminnassaan
ESN uni turku on itsenäinen yhdistys, jonka tavoitteena on tukea ja kehittää vaihto-opiskelua. ESN uni turku kuuluu kansainväliseen ESN verkostoon, jolla on toimintaa 33 maassa. ESN uni turku järjestää aktiivisesti erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi helmikuussa on running dinner, jossa vaihto-opiskelijat kiertävät illallisella suomalaisia koteja. International student union of turku universities (istu) on kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden järjestö. Istu:n toiminnassa painottuu edunvalvonta ja sosiaaliset tapahtumat. Yhdistyksen jäsenistö koostuu pääasiallisesti kansainvälisistä maisteri- ja jatkotutkinto-opiskelijoista. Useimmissa tiedekunnissa toimii kansainvälisiä tutoreita, jotka ovat mukana auttamassa vaihto-opiskelijoita vaihdon aikana. Moni tutor-toiminnassa mukana ollut on saanut elinikäisiä ystäviä toiminnasta, jonka kanssa ovat olleet yhteydessä vielä vuosienkin päästä.
Mahdollisuuksia kansainvälistymiseen on monia ja ne ovat helppoja. Kannattaa lähteä mukaan!
Aikaisemmin blogissa
- Toukokuu 2013 (4)
- Huhtikuu 2013 (5)
- Maaliskuu 2013 (4)
- Helmikuu 2013 (4)
- Tammikuu 2013 (4)
- Joulukuu 2012 (2)
- Marraskuu 2012 (2)
- Lokakuu 2012 (2)
- Syyskuu 2012 (5)
- Elokuu 2012 (1)
- Toukokuu 2012 (3)
- Huhtikuu 2012 (3)
- Maaliskuu 2012 (3)
- Helmikuu 2012 (4)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti