Äänestä - nyt ja lokakuussa

Tulevana sunnuntaina Suomi saa vihdoin uuden presidentin. Samaan aikaan kun entistä enemmän suomalaisnuoret, ja toki muukin kansa, ovat aktivoituneet Suomessa ennen niin epätavallisella tavalla ilmaisemaan mielipiteensä julkisesti ehdokkaansa puolesta tai sitä toista vastaan, moni toivoisi jo koko ruljanssin olevan ohi. Vaaliähkyä, ehdokkaat joka viihdeohjelmassa, tenttiä, kahvia, ilmapalloa ja sitä facebookspämmäystä.
Vaikka pieni hengähdyshetki saattaakin olla paikallaan, on erityisesti nuorison ja nuorten aikuisten aktivoitumisessa jotakin ainutlaatuista. Sukupolvi, jonka on väitetty saaneen kaikki niin kovin helpolla, ilman vaivaa, ylellisyyksiin tottuen ja passiivisuuteen taipuvaisesti, on ensikertaa valinnut puolensa ja julistanut sen ääneen – tai ylipäätään edes miettinyt asiaa. Vaikka toki edelleen nuoret antavat ironiaääniään tai ohittavat presidentinvaalit olankohautuksella, takaisin älypuhelimeensa syventyen, ei vastaavaa kansalaisaktiivisuutta ole näkynyt Suomessa pitkään aikaan – näiden nuorten aikuisten keskuudessa välttämättä milloinkaan.
Mediassa on käyty keskustelua siitä, miten näiden vaalien ratkaisijana ovat facebook, twitter ja presidenttien puolisot. Presidentinvaalit ovat varmasti aina herättäneet jonkin verran enemmän kiinnostusta kuin eduskunta-, europarlamentti- tai kunnallisvaalit. Onhan presidentti käyntikorttimme ulkomaille, vaikkakin nykyään kovin rajoitetuin valtaoikeuksin. Presidentti on yksi henkilö, joka ihastuttaa tai vihastuttaa, ja on näin helpommin käsiteltävissä kuin puolue tai laaja ehdokastarjonta muissa vaaleissa. Presidentiksi pyrkivillä on usein karismaa, jolla voitetaan äänestäjien sydämet tai viilennetään ne.
Näissä vaaleissa ollaan jotakin mieltä. Niinistön puolella, Haaviston puolella, Niinistöä vastaan, Haavistoa vastaan. Tai julkista mielipiteenilmaisua vastaan. Mielipiteet ja kannanotot, viimeisimmät kommentit edellisillan tenttiin tai Iltalehden lööppiin kuulutetaan facebookiin nopeasti ja nokkelin sanankääntein. En kuitenkaan haluaisi uskoa, että ainoastaan sosiaalisen median tarjoama helppous on ainut syy aktiiviseen kannanottoon ja kiinnostuksen heräämiseen. Toivoisin, että kyse on jotakin muusta, vaikka facebookit ja twitterit olisivatkin ilmaisuun helpostusta ja uuden väylän tarjonneet. Ensimmäisellä kierroksella äänestysaktiivisuus ei ollut noussut, mutta kansalaisten kiinnostuksen kasvun huomaa varmasti jokainen.
Jos nuorten aikuisten kiinnostuksen takana ovat entistä kiinnostavammat ehdokkaat, kulttuurivaikuttajien tai urheilijoiden asettautuminen ehdokkaiden tueksi, tai sitten se helppo sosiaalinen media, voisi näitä motivaattoreita tai välineitä hyödyntää myös tulevaisuudessa. Vaikka muiden vaalien luonne on erilainen, ehdokkaansa löytää varmasti niistäkin - tai sitten sen ehdokkaan, jota ei ainakaan halua vallan kahvaan päästää. Myös muissa vaaleissa voi ottaa kantaa, postailla, tykätä, keskustella ja toimia.
Vaikka presidentinvaalien nostattama innostus on mielenkiintoista, ihailtavaa ja tärkeää, itse toivoisin, ettei uusi kiinnostus politiikkaan aivan heti sammuisi. Presidentinvaalien tärkeyttä väheksymättä, olisi muistettava myös vuoden 2012 toiset vaalit. Ne vaalit, joissa ei valita puolisoita tai käyntikortteja, vaan joilla vaikutetaan ylioppilaskylän alueen ulkoliikuntapaikkoihin, pyöräteihin, julkiseen liikenteeseen, sosiaalitoimen palveluiden toimivuuteen, kulttuuripalveluihin tai äänestäjien valinnoista riippuen joihin muihin teemoihin. Kuntavaalit ovat aivan nurkan takana, ja niiden lopputuloksella on vaikutusta opiskelijankin arkeen. Opiskelija, ilmaise kantasi äänelläsi nyt, mutta älä unohda tehdä sitä syksylläkään.
Salla Mistola
TYYn hallituksen jäsen
Aikaisemmin blogissa
- Toukokuu 2012 (3)
- Huhtikuu 2012 (3)
- Maaliskuu 2012 (3)
- Helmikuu 2012 (4)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (5)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (4)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Toukokuu 2011 (4)
- Huhtikuu 2011 (4)
- Maaliskuu 2011 (4)
- Helmikuu 2011 (5)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (1)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (4)
- Syyskuu 2010 (4)
- Elokuu 2010 (3)
- Heinäkuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (1)
- Toukokuu 2010 (4)
- Huhtikuu 2010 (4)
- Maaliskuu 2010 (4)
- Helmikuu 2010 (4)
- Tammikuu 2010 (3)
- Joulukuu 2009 (2)
- Marraskuu 2009 (2)
- Lokakuu 2009 (3)
- Syyskuu 2009 (3)
- Elokuu 2009 (1)
- Heinäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (3)
- Huhtikuu 2009 (3)
- Maaliskuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Marraskuu 2008 (2)

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti