Olet täällä

Hae opiskelijatuutoriksi

Jaa +

Turun yliopiston ylioppilaskunta | Uutiskirje 6/2017 | Lue selaimessa: bit.ly/2kJV58O

Hae opiskelijatuutoriksi

Tuutorina toimiminen antaa mahdollisuuden kehittää ryhmänohjaamisen taitoja ja vuorovaikutusosaamista. Uudet tuutorit saavat tuekseen koulutuksen, joka käynnistyy monissa tiedekunnissa jo kevään aikana. Koulutuksen aikana perehdytään pienryhmäohjaamiseen ja tiedekunnan tuutorointikäytäntöihin. Tiedekunnat myöntävät tuutoroinnista opintopisteitä ja rahallisen korvauksen. Haku päättyy 28.2.

Kinokoplan kevätsarjassa valikoima palkittuja laatuelokuvia

Turkulaisen elokuvakerho Kinokoplan perinteinen kevätsarja starttaa taas ensi sunnuntaina 12.2.2017. Kevätsarjaan kuuluu yhteensä 9 vaikuttavaa laatuelokuvaa ja kukin elokuva esitetään kahdessa näytöksessä sunnuntaisin klo 17:00 ja 20:00 Logomon MOVE 2 -salissa.

>> Katso lista kevään elokuvista ja sarjakortin myyntipisteistä

Auta TYYtä kehittämään Kielikeskusta ja voita leffaliput

Auta meitä kehittämään Kielikeskusta, jotta tulevien vuosien opiskelijoiden ei tarvitse kohdata samoja ongelmia. Samalla voit kiittää ja antaa palautetta jo onnistuneista kursseista. Kyselyn tulokset esitellään Kielikeskuksen omassa henkilöstöpäivässä. Saamme myös Kielikeskukselta vastapalautteen mahdollisiin ongelmakohtiin.

Vastaa kyselyyn ja voita Jopo

Vastaa Pylly Ylös -vaikuttavuuskyselyyn 17.2. mennessä osoitteessa www.utu.fi/pylly-ylos-kysely.
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 3-vaihteinen JOPO-polkupyörä, Campus Sportin liikuntamaksu, foam rullia, pyöränvaloja jne.

>> Turun yliopiston ylioppilaskunta hakee Rauman opiskelijasihteeriä osa-aikaiseen, vakituiseen työsuhteeseen

Rauman opiskelijasihteerin tehtävänä on TYYn palveluista huolehtiminen ylioppilaskunnan Rauman toimipisteessä. Työ alkaa helmikuun aikana. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden joustavaan työskentelyyn opiskelijamaailmassa, monipuolisia työtehtäviä ja mahdollisuuden kehittää ylioppilaskunnan näkyvyyttä Raumalla. Haku päättyy 8.2.2017.

>> Turun ylioppilaslehti hakee siviilipalvelushenkilöä 

Tehtäviin kuuluvat kirjoittaminen ja valokuvaaminen, verkkolehden ja somekanavien päivittäminen sekä lehtien jako. Lisäksi siviilipalvelushenkilö hoitaa erilaisia tehtäviä ylioppilaskunnassa, esimerkiksi toimistotyötä. Tarjoamme työnohjausta, innostavan paikan opiskelijamaailmassa ja kokemusta toimitustyöstä. Haku on jatkuva. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löytyessä.

>> TYY hakee tapahtumatuottajaa Avajaisviikolle

Tapahtumatuottajan/tuottajien tehtävänä on vastata Avajaiskarnevaalin ohjelmasta, tilavarauksista, esittelypisteiden jaosta, markkinoinnin suunnittelusta sekä yhteydenpidosta yliopistoon ja muihin yhteistyötahoihin. Lisäksi tuottaja/tuottajat koordinoi avajaisviikon ohjelmakokonaisuutta sekä osallistuu uusien tapahtumien ideointiin ja toteutukseen yhdessä opiskelijakulttuurivastaavan ja järjestöjen edustajien kanssa. Haku päättyy 19.2.2017.

TYY täydentää johtokuntia - Hae opiskelijaedustajaksi yliopiston hallintoon

Haut päättyvät 19.2.2017. TYY korostaa toiminnassaan avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Toivomme saavamme hakijoiksi mahdollisimman runsaslukuista joukkoa eritaustaisia ihmisiä.

>> Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan johtokuntaan haetaan opiskelijaedustajaa

>> Lääketieteellisen johtokuntaan haetaan opiskelijaedustajaa

>> Turun tietotekniikan tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtokuntaan haetaan opiskelijaa

Nimeään suurempi pikkulaskiainen

Turun KY:n vuoden 2017 Pikkulaskiainen on myyty ennätysajassa loppuun ja jatkobileisiin saatu buukattua Robin, Evelina ja Lihamyrskyn posse seuranaan Karri Koira. Mäenlaskun ja appro-osuuden jälkeen aamuun asti tanssitaan peräti neljässä jatkobaarissa. Suomen kolmanneksi suurin opiskelijatapahtuma kerää vuosittain yli viisituhatta osallistujaa. 

Brändää osaamisesi ja tule huomatuksi

Arvioiden mukaan noin 80 prosenttia työpaikoista on niin sanottuja piilotyöpaikkoja. Ne täytetään ilman avointa hakua suositusten ja verkostojen kautta. Miten piilottelevan paikan voi sitten napata? Ainakin pitämällä huolta siitä, että oma asiantuntijuus näkyy ja kuuluu.

Yliopiston kirjastolla uusi Facebook-sivu

Turun yliopiston kirjasto siirtyi someaikaan, kun Teutorin kirjaston Facebook-sivut muuttuivat koko Turun yliopiston kirjaston Facebook-sivuiksi.​ Uusilla sivuilla on luvassa kuvia ja tarinoita kirjaston elämästä, esittelyjä kirjaston aineistoista ja tietoa kirjaston palveluista. Facebook-päivityksistä saat myös nopeiten ajankohtaisimmat tiedot kirjaston poikkeusaukioloajoista. Käy myös tykkäämässä tällä viikolla avajaispostaustamme ja saatat voittaa elokuvalippuja tai suklaata. 

Kuntaranking-tulokset julkistuvat – mitkä ovat Suomen parhaat alueet yrityksille?

EK selvittää kahden vuoden välein, mitkä Suomen alueet ovat paikallisten yritysten näkökulmasta kaikkein vetovoimaisimpia. Uusimmat Kuntaranking-tulokset julkistetaan 9.2.

TYYn blogissa Ali Benkherouf

How it feels to be the first international TYY board member?

"First of all I can say that being in this position is a quite interesting learning experience since day one. The welcoming atmosphere and the community spirit within the office can be immediately sensed in TYY. Although each member has well defined roles and responsibilities, but we all work as one team heading towards the same goal to serve the students and promote their interests."

 

 

Fastlaskiainen 28.2. Vartiovuorenmäellä

Turkulaisten korkeakouluopiskelijoiden perinteisen laskiaisriehan järjestävät TYY, ÅAS, TUO sekä Novium ja paikalle ovat tervetulleet kaikki laskiaismieliset. Riemukkaaseen päivään kuuluu mäenlaskua, tarjoiluja, musiikkia sekä kilpailunumerot ylioppilas- ja opiskelijakuntien välillä. 

Ilmoittaudu joukkueesi kanssa kisamaan tai tule paikalle isommallakin porukalla kannustamaan oma suosikki voittoon. 

Jaa fiiliksesi Instagramissa tai Twitterissä aihetunnisteella #Fastlaskiainen, paras postaus palkitaan!

Tapahtumat

TULEVIA TAPAHTUMIA

Viikko 6

9.2. Anglica presents: Britpop!

10.2. Food & Hope -tapahtuma - jaossa ylijäämäruokaa

10.2. Tunnelmaperjantai TVO:lla – folkkia & rytmejä

11.2. Yliopiston kuoron kvartettikonsertti

11.2. Keikkaa TVO:lla – Sink, Throat, Below The Graves & Hexhammer

12.2. TYT-kirppis

Viikko 7

13.2. Working in Finland seminar for international students

13.2. YTHS:n Opiskelijan omppupäivä

14.2. Kinokoplan kevätsarjakarkelot

14.2. Uusien ja ystävyyden ilta

15.2. No onkos tullut kesä? -bileet

16.2. Koponeuvosto

16.2. Kiehumispiste: Suomalainen dokumenttielokuva turvapaikkakriisin ravistelemasta Suomesta

16.2. EXTRATERRESTRIAL-bileet

16.2. Halibileet 2017

17.2. Ylioppilaskuntien yhdistymisen vuosipäivä

19.2. Kammion antologian tekstihaku päättyy

Viikko 8 

20.2. TYY International Council meeting vol 1

22.2. Laskinbileet

23.2. Russian Party

24.2. ChTR:n viiniluento: Ranska 

Haluaisitko järjestösi tapahtuman kalenteriin?
Ota yhteyttä: tyy-tiedottaja@utu.fi 

TYT-kirppis 12.2.2017 klo 11–15

Tervetuloa kirppistelemään kotoisaan teatteriympäristöön Turun ylioppilasteatterille. TYT:n jäsenille myyntipaikka on ilmainen, muille hinta on 5€ sisältäen kahvin/teen ja tuolit. Ensimmäisille 10 myyjälle on isot pöydät, muille vilttipaikka. Voit tuoda myös oman vaaterekin mukanasi. Myyntipöydän/paikan voi jakaa eli ota kaveri mukaan! 

>> Varaa myyntipaikka Lyytin kautta 12.2. mennessä

Kinokoplan kevätsarjakarkelot 
14.02. kello 19 Mimesiksellä

Tule juhlistamaan Kinokoplan kevään elokuvasarjaa ja viettämään siinä samalla ystävänpäivää kanssamme! Ohjelmassa vapaamuotoista hengailua ja elokuva-aiheinen tietovisa. Kinokopla tarjoaa alkoholillista ja alkoholitonta juotavaa, sekä vegaanista naposteltavaa. Suosittelemme varaamaan myös omaa juotavaa mukaan.

>> Tapahtuma Facebookissa

SAMOK hakee koulutuspoliittista asiantuntijaa

SAMOKin koulutuspoliittisena asiantuntijana pääset vaikuttamaan korkeakoulutuksen rakenteisiin sekä järjestämiseen. Työsuhde on vakituinen ja tehtävään valitun henkilön toivotaan aloittavan mahdollisimman pian. Haku päättyy 13.2. kello 8.00.

AYY hakee ylioppilaslehti Ainolle päätoimittajaa

Päätoimittaja vastaa lehden sisällöstä ja toimii kolmihenkisen toimituksen esihenkilönä. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja osa-aikainen (20 tuntia viikossa). Päätoimittajalle maksetaan lehdistön työehtosopimuksen tason IIIb mukaista palkkaa. Haku päättyy 13.2. klo 8.00.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) hakee sosiaalipolitiikan asiantuntijaa

Työsuhde on määräaikainen perhevapaan sijaisuus ajanjaksolle 8.3.–15.9.2017 tai sopimuksen mukaan. Tehtävään kuuluvat erityisesti opiskeluterveydenhuoltoon ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön (YTHS) liittyvät kysymykset. Haku päättyy 19.2.2017 klo 23.59.

Hostellijärjestön jäsenilta Turussa - teemana Korea ja eteläinen Afrikka

Haaveiletko reppureissuista Koreaan tai eteläiseen Afrikkaan? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheesta kaikille avoimeen ja ilmaiseen jäseniltaan Laivahostel Boreaan tiistaina 28.2. klo 18.00-19.30. Illassamme Miska Keskinen kertoo matkoistaan Koreassa ja Eteläisessä Afrikassa. Reissuillaan hän on asunut Korean pilvenpiirtäjissä ja Zimbabwen savimajoissa. 

>> Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

>> Vaihtohakuklinikoilla tilaa 

>> Kohti uusinta-auditointia: Haastateltavat valitaan maaliskuun alussa 

>> Pysäköintipaikkoja vapaana sekä henkilökunnalle että opiskelijoille 

>> Turun Suomalainen Yliopistoseura jakaa 50 000 euron tiedepalkinnon 

>> Tule seuraamaan Three Minute Thesis -karsintoja  7. ja 9. helmikuuta

>> Ministeriöltä neljä miljoonaa yliopiston koordinoimiin korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin

Auta Frankia tekemään arjestasi parempaa

Osallistu kyselyyn, jolla kartoitetaan ajatuksia opiskelijaelämän solmukohdista. Kyselyyn vastaaminen vie muutaman minuutin ja viisi onnekasta vastaajaa voittaa Spotify Premiumin koko vuodeksi. Lisäksi yksi onnekas pokkaa itselleen 500 euron arvoisen lahjakortin Verkkokauppa.comiin. 

>> Vastaa kyselyyn

Mikä Frank? Frank kokoaa hyödylliset opiskelija-alennukset yhdelle sivustolle, juuri sinua varten.

>> Lue lisää

Osallistu Liikuntastarttiin!

Helmikuussa starttaa liikuntaneuvojaopiskelija Meiju Kuisminin ohjaama Liikuntastartti -ryhmä. 10 innokasta opiskelijaa pääsee kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja viikoittain. Tutustumme mm. kuntosaliharjoitteluun, ulkoiluun sekä ryhmäliikuntaan. Suunnittelemme kevään ohjelman yhdessä. Lisäksi jokainen osallistuja saa henkilökohtaisen kuntosaliohjelman sekä ravintoneuvontaa. Jätä hakemus meiju.kuismin@gmail.com

Seuraa meitä:

Facebook Twitter Instagram

Turun yliopiston ylioppilaskunta
Ylioppilastalo A, 1. krs
Rehtorinpellonkatu 4 A
20500 Turku

 

tyy@utu.fi
p. 044 796 1067

Kanslia avoinna:
ma–ke ja pe klo 10–11 ja 12–14
to klo 12–15

 
Viimeksi päivitetty: 07.02.2017 klo 21:32