Open space -koulutusilta isoille alayhdistyksille
TYYn Alayhdistysvaliokunta järjestää jälleen alayhdistysten toimijoille
koulutus- ja keskusteluillat. Maanantai 4.10. on tarkoitettu pienille
yhdistyksille ja tiistai 5.10. isommille. Jäsenmäärän lisäksi kannattaa
huomioida yhdistyksen toiminnan laajuus. Jos siis koette yhdistyksenne
pieneksi, niin maanantai on teitä varten, muussa tapauksessa tiistai.
Mistään ehdottomista rajoista ei ole kyse, vaan aivan hyvin voi
osallistua "väärän" päivän tapahtumaankin. Tilaisuudet järjestetään
ravintola Macciavellissä klo 18 alkaen.
Kevään tapaan illat koostuvat pienryhmissä käydyistä keskusteluista.
Ryhmillä on vetäjinä kokeneita yhdistystoimijoita, jotka ohjaavat
keskustelua ja antavat neuvoja. Ryhmien välillä voi vapaasti liikkua
tilaisuuden aikana. Mukaan ovat tervetulleita nykyisten toimijoiden
lisäksi myös vasta yhdistystoimintaan mukaan lähtemistä harkitsevat.
Kevään tilaisuudet keräsivät paljon positiivista palautetta ja
keskustelu koettiin erittäin hyödylliseksi. Kannattaa siis lähteä mukaan
kuuntelemaan ja keskustelemaan! Palautteen ansiosta tulevissa koulutuksissa
on kahvitarjoilu.
Alla alustavaa listaa asioista, joita tilaisuudessa käsitellään:
Puheenjohtajan tehtävät
Sihteerin tehtävät
Tapahtumanjärjestäminen
Tiedottaminen& nettisivut
Taloudenhoito
Koulutuspolitiikka
Ulkosuhteet
Varainhankinta
Markkinointi
Tuutori-, piltti-& fuksitoiminta
KV-toiminta
Kulttuuritapahtumat
Liikuntatapahtumat
Ympäristöasiat
Hyvinvointiasiat
Ilmoittautumiset mielellään kootusti järjestöittäin osoitteeseen
tyy-ayvk@lists.utu.fi 3.10. mennessä. Ilmoitathan myös, kumpaan iltaan
osallistutte ja montako teitä tulee. Kysymyksiä, keskustelunaiheita,
toiveita ja kommentteja voi myös esittää samaan osoitteeseen.
Tarkempi keskustelupiste- & aihealuejako löytyy osoitteesta:
http://www.tyy.fi/tapahtumat
Listausta päivitetään sitä mukaa, kun toiveita tulee.
Kooste viime kevään keskusteluista löytyy valiokunnan nettisivuilta osoitteesta:
http://www.tyy.fi/ylioppilaskunta/valiokunnat/alayhdistysvaliokunta
