Open Space koulutus- ja keskusteluillat alayhdistyksille 16. ja 22.2.
TYYn Alayhdistysvaliokunta järjestää alayhdistysten toimijoille Open Space koulutus- ja keskusteluillat. Keskiviikko 16.2. on tarkoitettu pienille yhdistyksille ja tiistai 22.2. isommille. Jäsenmäärän lisäksi kannattaa huomioida yhdistyksen toiminnan laajuus. Jos siis koette yhdistyksenne pieneksi, niin keskiviikko on teitä varten, muussa tapauksessa tiistai.
Mistään ehdottomista rajoista ei ole kyse, vaan aivan hyvin voi osallistua kumpaan tahansa, tai vaikka molempiin tapahtumiin riippuen siitä miten toimijoidenne aikatauluihin sopii. Tilaisuudet järjestetään Montussa kauppakorkeakoululla klo 17 alkaen. Illat koostuvat pienryhmissä käydyistä keskusteluista. Ryhmillä on vetäjinä kokeneita yhdistystoimijoita, jotka ohjaavat keskustelua ja antavat neuvoja. Ryhmien välillä voi vapaasti liikkua tilaisuuden aikana. Mukaan ovat tervetulleita nykyisten toimijoiden lisäksi myös vasta yhdistystoimintaan mukaan lähtemistä harkitsevat. Aiemmat tilaisuudet ovat keränneet paljon positiivista palautetta ja keskustelut on koettu erittäin hyödyllisiksi. Kannattaa siis lähteä mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan! Koulutuksissa on kahvitarjoilu.
Alla alustava lista aiheista, joita tilaisuudessa käsitellään:
Puheenjohtajan tehtävät
Sihteerin tehtävät
Tapahtumanjärjestäminen
Tiedottaminen& nettisivut
Taloudenhoito
Koulutuspolitiikka
Ulkosuhteet
Varainhankinta
Markkinointi
Tuutori-, piltti-& fuksitoiminta
KV-toiminta
Kulttuuritapahtumat
Liikuntatapahtumat
Ympäristöasiat
Hyvinvointiasiat
Ilmoittautumiset mielellään kootusti järjestöittäin osoitteeseen tyy-ayvk@lists.utu.fi 14.2. ja 21.2 mennessä. Ilmoitathan kumpaan iltaan osallistutte ja montako teitä tulee. Kysymyksiä, keskustelunaiheita, toiveita ja kommentteja voi myös esittää samaan osoitteeseen.
Kooste viime kevään keskusteluista löytyy valiokunnan nettisivuilta osoitteesta:
http://www.tyy.fi/ylioppilaskunta/valiokunnat/alayhdistysvaliokunta
