Henkilökunta
Asiantuntijat ja sihteerit ovat ylioppilaskunnan palkattuja työntekijöitä, joiden tehtäviin kuuluu ennen kaikkea neuvontapalvelujen antaminen, asiantuntijana toimiminen ja ylioppilaskunnan päätöksenteon valmistelu. Vakituisia TYYn keskustoimiston työntekijöitä on kahdeksan, joista kolmen asiantuntijan pääasiallinen työnkuva on opiskelijoiden edunvalvonta. Muut työskentelevät jäsenpalveluiden, hallinnon ja talouden parissa. Keskustoimiston työntekijöiden lisäksi TYYn henkilöstöön kuuluvat myös kirjastonhoitaja, Turun ylioppilaslehden työntekijät sekä starttipakettivarastonhoitaja.
Asiantuntijat ja sihteerit ovat jäsenten käytettävissä. Koulutuspoliittinen asiantuntija neuvoo opintoihin ja opiskelijan oikeusturvaan liittyvissä asioissa, sosiaalipoliittinen asiantuntija on apuna esimerkiksi toimeentulokysymyksissä. Kansainvälisten asioiden asiantuntijan toimialaan kuuluvat kaikki kansainvälisyyteen liittyvät asiat kuten vaihto-opiskelu. Järjestöasiantuntija ja tiedottaja puolestaan vastaa ylioppilaskunnan sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä ja alayhdistyspalveluista. Ylioppilaskunnan taloudesta huolehtii taloussihteeri, ja kansliassa työskentelee toimistosihteeri. Ylioppilaskunnan asiantuntijat ja sihteerit tavoitat parhaiten TYYn toimistolta arkipäivisin klo 10-14 ja sähköpostitse.
Pääsihteeri Rauli Elenius
puh. (02) 276 9612
gsm 040 055 1931
tyy-paasihteeri@utu.fi
Pääsihteeri toimii muun henkilöstön esimiehenä ja hoitaa ylioppilaskunnan taloutta ja hallinnollisia asioita sekä huolehtii siitä että asiat tapahtuvat TYYssä ajallaan. Pääsihteeri toimii myös hallituksen ja edustajiston kokousten sihteerinä sekä valvoo koko organisaation toimivuutta.
Järjestöasiantuntija, tiedottaja Lauri Lahoniitty
puh. (02) 276 9618
tyy-jarjestosihteeri@utu.fi
Järjestöasiantuntija ja tiedottaja koordinoi TYYn sisäistä ja ulkoista viestintää sekä hoitaa alayhdistysasioita. Hänen puoleensa voi kääntyä missä tahansa alayhdistyksiä koskevissa kysymyksissä. Järjestöasiantuntijalta saa apua monenlaisissa yhdistysoikeudellisissa ja -taloudellisissa asioissa, sekä esimerkiksi toiminta- ja projektiavustushakemusten täyttämisessä. Lisäksi hän järjestää koulutuksia yhdistystoimijoille.
Kansainvälisten asioiden asiantuntija
puh. (02) 276 9615
tyy-kvsihteeri@utu.fi - tilapäisesti poissa käytöstä. Kiirreellisissä tapauksissa ota kv-asioissa yhteyttä hallituksen kv-vastaavaan tyy-kv@utu.fi, kehitysyhteistyöasioissa hallituksen kehy-vastaavaan tyy-kehy@utu.fi ja muissa asioissa pääsihteeri Rauli Eleniukseen tyy-paasihteeri@utu.fi.
Kansainvälisten asioiden asiantuntija eli kv-asiantuntija on nimikkeensä mukaisesti asiantuntija kansainvälisyyteen ja kehitysyhteistyöhön liittyvissä asioissa. Kv-asiantuntija järjestää kv-tuutoreiden koulutuksen, hoitaa starttipakettivarastoa Turkuun tuleville vaihto-opiskelijoille ja koordinoi TYYn omaa kehitysyhteistyöhanketta Meksikossa. Kv-asiantuntijan puoleen voi kääntyä aina jos on kysyttävää kansainvälisistä asioista, esimerkiksi vaihtoon lähtemisestä.
Koulutuspoliittinen asiantuntija Jukka Vornanen
puh. (02) 276 9613
tyy-koposihteeri@utu.fi
Koulutuspoliittinen asiantuntija eli kopo-asiantuntija hoitaa opiskelijan oikeuksien valvontaan liittyviä asioita. Jos tuntuu siltä, että olet joutunut esimerkiksi opintosuoritusten tai tutkielman arvostelussa tai muussa opintoihin tai ohjaukseen liittyvässä asiassa epäoikeudenmukaisen kohtelun uhriksi, kopo-asiantuntija on oikea ihminen auttamaan sinua. Ainejärjestöjen opinto- ja kopo-vastaaville kopo-asiantuntijoille on myös tarjottavana runsaasti apua ja hyödyllisiä vinkkejä evääksi laitoksilla tehtävään vaikuttamistyöhön.
Kopo-asiantuntija toimii myös opiskelijoiden häirintäyhdyshenkilönä, johon voi ottaa yhteyttä jos törmää yliopistolla sukupuoliseen häirintään. Kaikki keskustelut mahdollisesti hankalista tilanteista ovat ehdottoman luottamuksellisia.
Sosiaalipoliittinen asiantuntija Minttu Naarminen
puh. (02) 276 9614
tyy-soposihteeri@utu.fi
Sosiaalipoliittinen asiantuntija toimii alansa toimintaryhmien yhdyshenkilönä ja huolehtii sosiaalipolitiikan ajankohtaisten asioiden tiedottamisesta. Sosiaalipoliittinen asiantuntija neuvoo, kun et tiedä kenen puoleen kääntyä niissä kysymyksissä, jotka liittyvät mm. toimeentuloon. Sosiaalipoliittiselta asiantuntijalta saat lisätietoa opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksista ja toiminnasta sosiaalipolitiikan ja hyvinvoinnin alueilla.
Sopo-asiantuntija toimii myös opiskelijoiden häirintäyhdyshenkilönä, johon voi ottaa yhteyttä jos törmää yliopistolla sukupuoliseen häirintään. Kaikki keskustelut mahdollisesti hankalista tilanteista ovat ehdottoman luottamuksellisia.
Taloussihteeri Tuulikki Grönholm
puh. (02) 276 9616
tyy-taloussihteeri@utu.fi
Taloussihteeri hoitaa ylioppilaskunnan taloushallinnon tehtäviä: kirjanpitoa, reskontria, laskutusta, laskujen maksua ja palkkoja sekä näihin liittyviä ilmoituksia, tilityksiä, todistuksia ja perintäasioita.
Toimistosihteeri Pirjo Saarni
puh. (02) 276 9610
tyy-kanslia@utu.fi
Toimistosihteeri hoitaa TYYn kansliaa (Yo-talo A, 1. krs, auki ma-ke ja pe 10-11 ja 12-14, to 12-15). Häneltä saat opiskelijakortit, TYY-tuotteet sekä muut kanslian palvelut.
Opiskelijasihteeri Irene Niinikoski (Raumalla)
puh. 045 356 4510
tyy-opiskelijasihteeri@utu.fi
Rauman opiskelijasihteeri huolehtii Turun yliopiston Rauman toimipisteessä TYYn palveluista. Häneltä voit tiedustella mm. Rauman opiskelijoiden opiskelijakorteista ja lukuvuositarroista. Opiskelijasihteeri toimii myös linkkinä Rauman ja Turun välillä TYYn asioista tiedottamisessa, ja hänen puoleensa voit kääntyä, jos haluat tietää jotain Rauman toimipisteeseen tai raumalaisiin opiskelijoihin liittyvistä asioista.
Postiosoite:
Opiskelijasihteeri
Turun yliopiston ylioppilaskunta
Irene Niinikoski / Kuppila
Seminaarinkatu 1
26100 Rauma
