Hae Kinokoplan hallitukseen

 

Kinokoplan hallitukseen 2024 haetaan jäseniä

TYYn elokuvatoimikunta muodostaa elokuvakerho Kinokoplan hallituksen. Elokuvatoimikunta koostuu 8-12 jäsenestä ja puheenjohtajasta. Kinokopla on Turun yliopiston ylioppilaskunnan ylläpitämä kaikille avoin elokuvakerho, joka on toiminut vuodesta 1965. Kinokoplan kaksi vuosittaista pääsarjaa esittelevät monipuolisesti eri maiden elokuvia, minkä lisäksi kerho järjestää kaikenlaisia elokuva-aiheisia tapahtumia.

Elokuvatoimikuntaan, eli Kinokoplan hallitukseen, haetaan nyt jäseniä vuodeksi 2024. Hakuaika päättyy 23.11. klo 23.59. TYYn hallitus nimittää toimikunnan jäsenet vuoden 2023 toimikunnan esityksestä. Hakea voivat kaikki elokuvista kiinnostuneet ylioppilaskunnan jäsenet. Hakijoilta edellytämme kiinnostusta audiovisuaalista kulttuuria kohtaan ja eduksi katsotaan kokemus vastaavanlaisesta toiminnasta elokuvien parissa, markkinoinnista ja tapahtumanjärjestämisestä.

Elokuvatoimikunnan valinnassa huomioidaan myös muodostuvan toimikunnan moninaisuus.

TYY korostaa toiminnassaan avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Toivomme saavamme hakijoiksi mahdollisimman runsaslukuista joukkoa eritaustaisia ihmisiä.

Haku tapahtuu täyttämällä lomake osoitteessa: https://www.tyy.fi/fi/form/hakulomake-tyyn-elokuvatoimikunt

Lisätietoja elokuvatoimikunnasta:
https://kinokopla.fi/
www.facebook.com/kinokopla
kinokopla@utu.fi


Valintaprosessista lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Akseli Tiitta (tyy-pj@utu.fi).