Topi Artukan puhe vuosijuhlassa 12.11.2022

Arvoisa kunniajäsen, arvoisa rehtori, rakkaat suurenmoiset juhlavieraat

Historia on ihmiskunnan olemassa olon muisti. Historia, siis menneisyydestä tehty tulkinta, on ihmisen tapa jäsentää ja käsittää omaa ihmisyyttään. Historia on jatkuvaa pyrkimystä kohti parempaa ymmärrystä, kuten historioitsija Marc Bloch on todennut.

Tänään, tässä juhlallisessa illassa lienee paikallaan sanoa muutama sana Turun yliopiston ylioppilaskunnan historiasta. Käsittelen seuraavaksi rakkaan TYYn satavuotista taivalta, historian merkitystä nykypäivän toiminnalle, ja menneisyyden ja nykyisyyden risteäviä virtoja. Lopuksi esitän yhden toiveen. Historioitsijana pyrin luonnollisesti tekemään tämän kaiken lyhyesti.

Historia tuo meidät kaikki yhteen tänään. Olemme osa modernin ylioppilasliikkeen konkreettista ja symbolista yhteisöllisyyttä, sen historiatietoisuuden rakentamista, mutta samalla myös osa pitkää jatkumoa, vuosikymmenten kudelmia. Satavuotisjuhlinta sitoo meidät voimakkaasti ylioppilaskunnan juuriin. TYY järjesti ensimmäiset vuosijuhlansa heti perustamisvuonna syksyllä 1922 ja sen jälkeen vuosijuhlia on tanssittu lähes joka vuosi.

Vuosijuhla on säilyttänyt asemansa perinteenä kummallisen hyvin, vaikka se on välillä horjunut jalustallaan. Alun perin nuoren ylioppilaskunnan nationalistisia pyrkimyksiä hengittänyt vuosijuhla puheineen, musiikkiesityksineen ja tanssiaisineen on edelleen varsin samanlaisista elementeistä koostettu hillityn riemukas juhla. Merkkipäivän viettämistä eivät saaneet kuopattua edes ne 1970- ja 1980-luvun sukupolvet, jotka hylkivät äänekkäästi taantumuksellisena pidettyä symboliikkaa. Frakit, cicapoot, juhlapuheet ja lippukulkueet tekivätkin paluun 1990-luvun alussa.

Nykyisellä ja sata vuotta sitten perustetulla ylioppilaskunnalla on paljon muutakin yhteistä, vaikkei kapeakatseinen kansakunnan rakentaminen enää olekaan yhteisön tavoitteena. Yhteisiä poliittisia ja sosiaalisia pyrintöjä johdetaan keskustoimistolta, rahoitus tulee jäsenistöltä, vappu on yksi tärkeimmistä juhlista ja omassa omistuksessa oleva ylioppilastalo on edelleen vain kaukainen kangastus.

Onneksi TYY on sadassa vuodessa myös muuttunut lähes täydellisesti, kasvanut, elänyt, kipuillut ja elämöinyt. Mikään tuskin olisi surullisempaa kuin paikalleen kuihtunut, menneisyydestään tiukasti kiinni pitävä nationalistinen, homososiaalinen ja kapeakatseinen yhteisö. Ylioppilaskunta on kulkenut yhdessä suomalaisen yhteiskunnan kehityksen kanssa ja ollut monesti myös edellä ympäröivää maailmaa. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut aina yhtä suurta edistysaskelta, vaan pikemminkin aaltoliikettä tai päätöntä, poukkoilevaa haahuilua. Ja hyvä niin.

Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että TYY on jäsentensä ja aikakausiensa näköinen toimija. Kulloinenkin sukupolvi on aina luonut ylioppilaskunnasta omanlaisensa version. Ideat, aatteet, ilmiöt, tavat toimia ja viedä asioita eteenpäin ovat kummunneet opiskelijoiden omasta horisontista. Miten ylioppilaskunta voisi enää olla lähempänä jäsenistöään, jos se on yhtä kuin jäsenensä.

Ylioppilaskunta on yhteisönä ja organisaationa erityinen, jopa poikkeuksellinen maailman mittakaavassa. Ehkä enemmän kuin mitään muuta kansallista yhteisöä, ylioppilaskuntaa luonnehtii sen läpi kulkeva nuorten ihmisten virta, jonka voima saa organisaation vavahtelemaan uutta vuosi toisensa jälkeen. Siten ylioppilaskunnan historiakuva ja identiteetti ovat alati tekeillä olevaa. Identiteetti on aikakautensa ja menneisyytensä peili, mutta samanaikaisesti se enteilee tulevaa, orastavia ja hiljaisia signaaleja, jotka syttyvät opiskelijoiden mielessä ja kehkeytyvät tulevien yhteiskuntien rakennusaineiksi.

Olemme luonnehtineet juuri julkaistussa TYYn satavuotishistoriassa ylioppilaskunnan olemassaoloa kapeaksi käytäväksi, jossa yhteisön perinteet voivat elää ainoastaan ajan olojen ja kriittisten mielten uudelleentulkitsemana. Katson teitä, nykyinen toimijasukupolvi. Ajattelen teitä, tulevat toimijasukupolvet. On teidän vastuullanne saattaa ylioppilaskunta seuraavalle satavuotiskaudelle yhtä elinvoimaisena ja virkeänä, ajassaan kiinni pysyneenä yhteisönä, kuin mitä se on tähän asti ollut. Älkää antako rakkaan TYYn kellastua, älkää antako megafonien hiljentyä.

Esitän lopuksi vielä sen toiveen, jonka mainitsin alussa. Opiskelijaliikkeessä on elänyt vuosikymmenten saatossa voimakas ”students as pioneer citizens” henki, globaalin vastuun sisältänyt edelläkävijyyden henki. Tänään ilmastokriisin ja luontokadon aikakautena kyse ei ole enää vain ihmisestä, vaan koko planeetan tulevaisuudesta. Nuorten korkeakoulutettujen ihmisten on mahdollista olla se muutosvoima, joka pakottaa punaviinin, pakokaasun ja jatkuvan kasvun turvottamat vanhemmat sukupolvet toimimaan.

Huomautettakoon, että koen itse kuuluvani näihin sukupolviin.

On teidän oikeutenne olla oman sukupolvenne ääni. Muuttakaa, säilyttäkää, ärsyttäkää, haastakaa ja ennen kaikkea vaatikaa parempaa ylioppilaskuntaa, yliopistoa ja maailmaa. Olkaa tietoisia historiasta, inspiroitukaa siitä, mutta löytäkää oma tapanne tehdä. Olkaa edelläkävijöitä!

Turun yliopiston edesmenneen rehtorin Tauno Nurmelan Horatiusta lainailevin sanoin:

”Nunc est bibendum, pede libero, tellus pulsandum!” ”Nyt on juotava, vapaalla jalalla, järisköön maa!”

Topi Artukka
TYYlikkäät vuodet – Turun yliopiston ylioppilaskunta 100 vuotta -teoksen kirjoittaja