Riitta Pyykön puhe vuosijuhlassa 12.11.2022
Rakkaat ylioppilaat, hyvät Turun yliopiston ylioppilaskunnan ystävät!
Ihmisen elämä on kummallinen: ensin on joka paikassa nuorin, ja sitten yhtäkkiä onkin vanhin. Se keskikohta menee huomaamatta.
Toinen kummallinen – mutta hieno - asia on, että olen nyt liittynyt ketjuun, jonka ensimmäinen oli Johan Richard Danielson-Kalmari. En olisi ikinä voinut kuvitella! Ylioppilaskunnan kaikki kunniajäsenvalinnat on kuitenkin liitettävä omaan aikaansa ja sen yliopistomaailmaan. Tästä kertoo myös se, että ne kuusi edellistä olivat Johan, Artturi, Veikko, Urpo, Olavi ja Keijo. Oli upeaa saada kolme vuotta sitten vuosijuhlassa kuulla olevansa opiskelijan voimaeläin, tämä kunniajäsenyys on jotain lopullisempaa ja juhlallisempaa.
Minulla ei ole taipumusta kontrafaktuaaliseen pohdintaan eli jossitteluun ja menneiden katumiseen. Se on hyödytöntä, eikä johda mihinkään: kun maito on maassa, sitä on sieltä turha yrittää kerätä, parempi pitää tonkasta kunnolla kiinni seuraavalla kerralla. Yhtä asiaa olen kuitenkin joskus katunut: etten omana opiskeluaikanani ollut aktiivinen ylioppilaskunnassa.
Monen nykyopiskelijan tapaan kävin koko opiskeluajan ansiotyössä, eikä aikaa (muka) ollut. En ole myöskään kokenut itseäni ns. yhdistysihmiseksi, vaikka erilaisia luottamustehtäviä onkin kertynyt. Yhteiseksi hyväksi toimimiseen kasvatettiin jo lapsuudenkodissa, ja se on velvollisuuden lisäksi ollut myös suuri ilo.
Onneksi minulla on ollut etuoikeus työskennellä aina opiskelijoiden kanssa. Minulla ei ole ollut opetusvelvollisuutta, vaan opetusoikeus. On ollut hienoa tavata vuosittain uusia ylioppilaskunnan hallituksen jäseniä ja seurata heidän nopeaa kasvuaan vaikuttajiksi. Erityisen läheistä yhteistyö on ollut ns. kopojen eli koulutuspoliittisten sihteerien ja asiantuntijoiden kanssa.
Ville Niinistö kävi aikanaan dekaanin luona puhumassa epäkohdista, yleensä ihan aiheesta mutta aika monisanaisesti. Juha Isotalolla on ollut jaettavana hyviä käytänteitä muista yliopistoista. Vararehtoriaikani paras rutiini olivat säännölliset tapaamiset Joni Kajanderin kanssa. Meillä oli aina agenda, mutta sen lisäksi käytimme aikaa yleiseen korkeakoulupoliittiseen filosofointiin. Hyvin antoisia ovat olleet myös lukuisat valtakunnalliset opiskelijatilaisuudet, joihin minulla on ollut vuosien mittaan ilo osallistua. Onkin ollut hienoa kansainvälisissä yhteyksissä mainostaa suomalaisen ylioppilasliikkeen osaamista ja vaikuttavuutta.
Täällä oleville henkilökunnan jäsenille minulla on siksi yksi viesti. Kun opiskelijat pyytävät teitä johonkin mukaan, suostukaa. He eivät tee sitä liian usein. Ja siinä tilanteessa, kun he eivät enää pyydä, asiat ovat huonosti: ylioppilaskunta on joutunut erilleen henkilökunnasta, pahimmassa tapauksessa jopa vastakkainasetteluun. Tämän kaltainen tilanne oli ainakin lähellä silloin kun itse olin nuori.
Siihen asioita ei saa päästää, sillä olemme yhdessä tekemässä yliopistosta ja yliopistoista entistäkin parempia paikkoja opiskella ja tutkia. Lisäksi on aina hyvä muistaa, että ellei olisi ylioppilaita, ei olisi yliopistoakaan.
Kohottakaamme malja Turun yliopiston satavuotiaalle ylioppilaskunnalle: Vivat, crescat, floreat!
Riitta Pyykkö
Entinen varatehtori
Professori Emerita
TYYn 7. kunniajäsen