Hyvä yliopiston väki,
olette ehkä kuulleet, että Turun yliopiston ylioppilaskunta täyttää tänä vuonna sata vuotta.
Turun Suomalainen Ylioppilaskunta perustettiin heinäkuussa 1922. Hyvin kansallismielistä ja kielinationalistista ylioppilaskunnan alkua leimasivat esimerkiksi huonot suhteet Åbo Akademin Studenkåreniin, mikä nykyisen yhteistyön valossa tuntuu hyvin erikoiselta. Ensimmäisenä syksynä uusia jäseniä saatiin alle 90. Tänä syksynä lähes 3000. Ero on hurja. Ylioppilaskunnan ensimmäisen 20-luvun aikana esimerkiksi perustettiin Suomen ylioppilaskuntien liitto, joka on edelleen olemassa, ja TYYn oma kirjasto, jota enää ei ole. Saa nähdä mitä tällä 20-luvulla vielä tapahtuu. Edellistä 20-lukua leimasi sisällissodan repimä maa, nyt vaivanamme on ollut globaali pandemia ja sota Euroopassa. 20-lukujen väliin mahtuu monen uuden ajatuksen nousu, yhtenä esimerkkinä kansainvälisen solidaarisuuden nousu tärkeäksi arvoksi ylioppilaskunnassa. Värikkääseen historiaamme pääsee tutustumaan kohta julkaistavassa historiateoksessamme Tyylikkäät vuodet.
Ylioppilaskuntaa kutsutaan historiateoksessa aikakauden peiliksi. Nyt suurelta tuntuvien muutosten keskellä on erityisen kiinnostavaa, millaista kuvaa se heijastaa tästä ajasta. Asian tarkastelemiselle on varsin mielenkiintoinen hetki, sillä juuri viime keskiviikkona TYYn edustajisto päivitti ylioppilaskunnan poliittista linjapaperia. Älkää pelästykö, en ala referoimaan teille kaikkea edustajiston kokouksessa viiden tunnin aikana käytyä keskustelua, sen ilon teille tarjoaa TYYn Youtube-tili. Aion kuitenkin nostaa muutamia muutoksia esiin.
Opetustapojen muutoksesta ja siitä, miten polarisoituneesti opiskelijat suhtautuvat etäopetukseen on puhuttu jo pitkään. Meidän yliopistollamme lähiopetus on edelleen opiskelijoiden mielestä se toteutustapa, josta tutkintojen tulisi pääasiassa muodostua. Kirjekurssiyliopistoa vastustettiin pandemian alkaessa ja vastustetaan edelleen. Aika ei ole ainakaan tässä vaiheessa siinä pisteessä, että Turun yliopiston opiskelijat haluaisivat yliopistotutkinnon, joka suoritetaan omasta kodista käsin kampukselle astumatta. Eikä kovin moni meidän yliopistollamme taida tällaista kannattaakaan, ja olen siitä iloinen. Kohtaamisilla on arvoa, eikä joustavuuden alttarilla pidä uhrata aitoja ihmiskontakteja ja opetuksen laatua.
Toinen esimerkkini liittyy myös suurin muutoksiin ympäristössämme. Ylioppilasliikkeessä reagoitiin ennen tätä vuotta vahvasti Valko-Venäjällä tapahtuneeseen opiskelijoiden pahoinpitelyyn ja sortoon. Tämän vuoden maaliskuu muutti käsitystämme omasta turvallisuudestamme, ja siitä, mitä on autoritaaristen ja nationalististen maiden todellisuus. Sinisilmäisyys Venäjää kohtaan hävisi, mutta entä sinisilmäisyytemme muita ihmisoikeuksia polkevia, totalitaarisia valtioita kohtaan? Sellaisia, joiden hallintoa lähellä olevien yliopistojen kanssa suomalaiset yliopistot yhä tekevät yhteistyötä? Sellaisia, jotka kykenevät äärimmäisiin rikoksiin, jopa kansanmurhaan? Vieläkö aidosti uskomme että tutkimusyhteistyö näiden yliopistojen kansa on siltoja rakentavaa, molempia tasapuolisesti hyödyttävää ja meille aivan välttämätöntä, jotta voimme menestyä? Keskiviikon edustajiston kokouksessa kävi selväksi, että Turun yliopiston opiskelijat eivät tähän enää usko.
Sen sijaan me uskomme tieteen, sivistyksen ja koulutuksen arvoon. Sen puolesta emme voi puhua liikaa, varsinkaan tänä lukuvuonna, kun eduskuntavaalit lähestyvät. On äärimmäisen tärkeää, että koko yhteisö puolustaa tänä lukuvuonna yhteisellä, ja voimakkaalla, äänellä yliopistojen tulevaisuutta, kehitystä ja vakautta.
Toivotan kaikille oikein hyvää lukuvuoden alkua!