Rakkaat ylioppilaat!
Kiitos!
Työtovereilta saatu tunnustus merkitsee aina paljon, ja erityisen paljon merkitsee nuoremmilta työtovereilta saatu. Hehän pitävät tarkimmin silmällä.
Arvostus on molemminpuolista. Olen aina voinut luottaa siihen, mitä ylioppilaskunnan kanssa on sovittu, ja toivottavasti tämä on ollut totta myös toiseen suuntaan. En ole aina voinut sanoa kaikkiin ehdotuksiin tai pyyntöihin ”kyllä”, mutta olen pyrkinyt mahdollisen kieltävän vastaukseni aina perustelemaan. Tunnistanut hyvin myös valta-asemani suhteessa teihin opiskelijoihin sekä sen, ettei sitä saa käyttää väärin. Minulle olisi kauhistuttava ajatus, etteivät opiskelijat uskaltaisi tulla puhumaan avoimesti myös ongelmista.
Yliopistoyhteisön kaikki jäsenet ovat tärkeitä. Erityisen tärkeitä ovat opiskelijat, sillä ilman heitä ei olisi koko yliopistoa. Voisi olla tutkimuslaitos, mutta senkin olemassaolo jäisi lyhyeksi, jos jälkikasvua ei olisi. Ylimmälle opetukselle ei olisi tarvetta, ja vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta muun yhteiskunnan kanssa jäisi keskeinen osa pois: yliopistosta valmistuvat osaajat.
Tätä korosti myös edeltäjäni kunniajäsenenä kolmenkymmenen vuoden takaa, akateemikko Olavi Granö. Turun yliopiston ylioppilaskunnan 70-vuotispäivän juhlassa pitämässään puheessa hän totesi, että vain yliopistoilla ja korkeakouluilla on hallussaan yhteiskunnan tulevan kehittämisen tärkein voimavara, opiskelijat. Heissä konkretisoituu yliopisto instituutiona sekä sen tulevaisuuteen tähtäävä toiminta-ajatus.
Yliopistoympäristön merkitys opiskelijoiden ja henkilökunnan mutta myös laajemman yhteisön hyvinvoinnille on olennaisen tärkeä. Yliopistojen yksi rooli onkin olla dialogin ylläpitäjiä.
Tässä valtuustosalissa istuu monia entisiä ja nykyisiä opiskelija-aktiiveja myös muulloin kuin tänään. Turku poikkeaa ymmärtääkseni tässä monesta muusta kaupungista: nuorten opiskelijapoliitikkotaustaisten valtuutettujen määrä on ollut poikkeuksellisen suuri. Tulkitsen sen mielelläni myös todisteeksi siitä, että yliopisto on tarjonnut teille mahdollisuuden harjoitella näkemysten yhteistä punnintaa, vaikuttamista ja päätöksentekoa.
Kansainvälisissä yhteyksissä minulla onkin usein ollut ilo kertoa siitä, miten itsenäisiä, osaavia ja vaikutusvaltaisia suomalaiset opiskelijajärjestöt ovat. SYL on paljon vaikutusvaltaisempi kuin Professoriliitto, näin olen ainakin tiivistänyt!
Olen monta kertaa ajatellut, että en välttämättä haluaisi olla nuori nyt. Teillä on paljon enemmän mahdollisuuksia kuin minulla 1970-luvulla, mutta eläminen on myös paljon mutkikkaampaa. Erityisen paljon olen ajatellut sitä, miten paljon paineita teille tulee eri tahoilta. Osa vaatimuksista on ehkä itse aiheutettuja eli niistä voisi olla myös välittämättä, mutta se on varmasti vaikeaa. Kilpailuhenkisyys on paljon suurempaa kuin edellisellä vuosisadalla.
Tietojen ja taitojen hankkiminen on taatusti hyödyllistä, mutta liikaa ei kannata painottaa ”urasuunnittelua”, eikä tavoitella täydellisyyttä. Harvan tie etenee tavalla, jota parikymppisenä suunnittelee. Tärkeä on uskoa siihen, että elämä kantaa, ja että ne vaihtoehdot b tai c:kin ovat ihan harkitsemisen arvoisia. Olla avoin uudelle ja utelias sille, mitä elämä tuo tullessaan.
Itse olin lukion alussa suuntaamassa teknilliseen korkeakouluun, siksi valitsin pitkän matematiikan, mutta päädyin opiskelemaan kieliä ja historiaa. Maisteriksi valmistuessani minulla olivat vaihtoehtoina puolustusvoimat, ulkoasianministeriö ja Turun normaalilyseo, ja päätymisen kahdeksi vuodeksi Norssiin ratkaisi se, että tieto valinnasta tuli ensimmäisenä. Norssista taas tie vei yliopistoon, kun havaitsin, ettei kouluikäisten opettaminen ollut oikein minun juttuni. Yliopiston opettajaksi päätyminen teki vuorostaan jatko-opinnot välttämättömiksi. Akateemisen johtamisen ura alkoi, kun minut kolmekymmentä vuotta sitten pakotettiin lama-ajan laitosjohtajaksi. Ja monet myöhemmät vaiheet ratkaisi se, että vuosituhannen vaihteessa innostuin eurooppalaisesta yhteistyöstä, Euroopan korkeakoulutusalueen rakentamisesta ja Bolognan prosessista. Sitä työtä teen monella tavalla edelleen.
Eli olennaista on ollut keksiä vaihtoehtoja ja toisaalta tarttua tilaisuuksiin. Sekä muistaa, että ”riittävän hyvä” on erinomainen tavoite.
Tietojen ja taitojen lisäksi merkitsevät arvot ja asenteet. Yliopisto-organisaatiotkin määrittelevät nykyisin strategioissaan itselleen arvot, joista akateeminen vapaus ja yliopistojen autonomia ovat varmasti kaikkia yhdistäviä. Euroopan perusarvoja ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio.
Strategiapapereita harva yliopistolainen jatkuvasti kertaa, ja vaarana onkin, että arvot unohtuvat arjen työssä. Ei niitä toki tarvitsekaan osata luetella, jos niiden mukaan eletään käytännössä. Meidän yliopisto-opettajien on tärkeä muistaa, että olemme esimerkillämme myös kasvattajia. Miten suhtaudumme kanssaihmisiin, miten työhön ja elämään. Luommeko luottamuksen ilmapiiriä.
Rakkaat ylioppilaat!
Olen oppinut teiltä vuosien mittaan paljon. Olette auttaneet minua näkemään maailman moninaisuuden myös oman hyväosaisen kuplani ulkopuolella. Teiltä olen oppinut paljon myös siitä, miten suuri vastuu meillä henkilökunnalla on epätasa-arvon tunnistamisessa ja sen vähentämisessä.
Teitte minut tällä valinnalla hyvin onnelliseksi. Olen käytettävissä myös aina jatkossa, jos jotenkin voin ylioppilaskuntaa tukea.
Riitta Pyykkö
