Ylioppilaskunta on korvaamaton asia suomalaiselle yhteiskunnalle myös eräänlaisena mikrokosmoksena. Simulaatioilla harjoitellaan turvallisesti asioita, mutta ylioppilaskunnassa monella tapaa harjoitellaan jo todellisuudella, vain pienemmässä mittakaavassa. Tarkoitan tällä sitä, että niistä yli sadasta ihmisestä, joiden kanssa minä sain kunnian tehdä töitä TYYn vuosinani, on tullut keskeisiä toimijoita ympäri maata: lääkäreitä, ekonomeja, juristeja, historioitsijoita. Poliitikkoja, päättäjiä, johtajia, apulaispormestareita, ammattiyhdistysten huippuasiantuntijoita. Neuvottelijoita, firmojen, julkisen sektorin ja erilaisten arvokkaiden järjestöjen johtajia ja toimihenkilöitä. Ja paljon muuta.
Heitä kaikkia yhdistää se, että TYYssä he tekivät asioita. Tärkeitä asioita. Opiskelijoiden edunvalvontaa ja hyvinvointia, kenties ajatellen kaikkia opiskelijoita suurena joukkona, tai ehkä vain ajaen oman taustajärjestönsä jäsenten etuja. Mutta pyrkien tekemään hyvää yhteisellä mandaatilla, niin kuin sen hyvän omasta perspektiivistään näkivät.
Ja juuri tätä moniäänistä hyvän tekemistä tarkoitan mikrokosmoksella. Ne taidot, joilla myöhemmin on pyritty yhteiskunnalliseen hyvään laajassa mittakaavassa, moni ihminen oppi TYYssä. Esittämällä omia näkemyksiään muille ryhmäkokouksissa, hallituksessa tai edustajistossa. Kokeilemalla kevyempää hallintoa ja pienempiä jäsenmaksuja, tai perinteiden säilyttämistä silloinkin, kun ne maksavat.
Uskon, että moni myöhempi vaikuttaja on hankkinut korvaamattoman arvokkaat oppinsa ja kokemuksensa juurikin niissä vuoropuheluissa ja joskus kipeissäkin väännöissä, joita ylioppilaskunnassa on käyty esimerkiksi edesmenneen kirjaston kohtalosta tai lehden kustantamisesta. Niillä taidoilla on sitten luotsattu osia yhteiskunnastamme myöhemmin, oppineena laajempia arvokeskusteluja ja kenties muistaen, miten muut olivat tiukasti eri mieltä, mutta silti asioita voitiin tehdä yhteistä etua ajatellen ja usein myös yhteisessä sovussa ja molemminpuolisessa kunnioituksessa.
Tästä ylioppilaskuntatoiminnassa on minulle kyse: samalla kun siellä tehdään todella merkittävää työtä opiskelijoita varten, siellä myös opitaan. Tänään TYYssä käytetty taito on huomisen osaamista, tulevia verkostoja ja kiistatonta ammattilaisuutta alueilla, joissa ei ole mahdollista saada käytännön kokemusta kuin tekemällä tarpeeksi itse. Ilman ylioppilaskuntia meillä olisi paljon vähemmän rautaisia vaikuttamisen ammattilaisia kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Kohotan siksi maljani ja onnittelen mitä lämpimimmin satavuotiasta Turun Yliopiston Ylioppilaskuntaa, entistä työnantajaani ja monen verkoston sekä ystävän minulle antanutta, korvaamattoman tärkeää yhteisöä!
J. Tuomas Harviainen
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median professori, joka toimi TYYn kirjastonhoitajana 2002-2012.