TYYn vuoden 2024 hallitus valittiin uuden edustajiston järjestäytymiskokouksessa 29.11.2023. Lisäksi kokouksessa äänestettiin edustajistolle puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja vuodelle 2024.
TYYn hallituksen puheenjohtajajaksi vuodelle 2024 valittiin Katie Astin (TSE), joka on toiminut vuoden 2023 hallituksessa vastuullaan kansainvälisyys, yrityssuhteet ja tuutorointi.
Astin kiitti edustajistoa luottamuksesta.
- Ensi vuonna edessä on aika paljon vaikeitakin päätöksiä, sillä hallitusohjelmassa on muutoksia jotka koskevat ylioppilaskuntaa, kansainvälisiä opiskelijoita ja toimeentuloa. Meillä on hieno uusi strategia, joka on istuvan puheenjohtajan Akseli Tiitan avulla saatettu maaliin. Meidän tehtävänämme on ensi vuonna pitää huolta, että se saadaan myös jalkautettua, Astin totesi.
Astinin lisäksi TYYn hallituksessa vuonna 2024 toimivat Antti Hakamaa (Fuusio), Shashika Harshani (Viher-TYY), Saimi Herlevi (Vihreä Vasemmisto), Victoria Luovikari (Soihdunkantajat), Jimi Mahonen (Ryhmä Lex), Vilppu Tolvi (Soihdunkantajat) ja Josefina Tuomala (Fuusio).
Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Selmi Holopainen ja varapuheenjohtajaksi Veikko Pulkki.
Kokouksessa äänestettiin myös jäsenet Tylkkärin johtokuntaan, taloustoimikuntaan ja valintatoimikuntaan. Tylkkärin johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jimi Salonen, taloustoimikunnan puheenjohtajaksi Mari van den Berg ja valintatoimikunnan puheenjohtajaksi Elisa Hyvärinen.