TYYn hallituksen puheenjohtajan Katie Astinin vappupuhe 2024

Taidemuseonmäen vappupuhe 2024


Hyvät opiskelijat, turkulaiset, hyvä vappukansa,

Suomi ja Eurooppa ovat yhä kiihtyvän muutoksen keskellä. Maamme heikkenevä huoltosuhde ja valtava velkataakka sekä Euroopassa kasvussa oleva polarisaatio ja disinformaation määrä lisäävät tulevaisuuden epävarmuutta. Maamme velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli viime vuonna yli 75 %. On selvää, että taloudelliset toimet ovat tarpeellisia elinvoimaisemman Suomen rakentamiseksi. Vastuullinen talouspolitiikka ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan se on väline paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Väline paremman, yhteisen, elinvoimaisen Suomen rakentamiseksi.

Hyvät opiskelijat,
mikä on sitten yliopiston ja opiskelijan rooli tässä kokonaisuudessa? Yliopistolain §2 mukaan yliopiston tehtävä on “edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä - - sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”. On selvää, että Suomi tarvitsee korkeakoulutettuja osaajia. Hallitus toisensa jälkeen on toimeenpannut erilaisia kannustimia nopeuttaakseen opiskelijoiden valmistumista. Aloituspaikkojen määrää on lisätty erityisesti aloilla, joilla tarvitaan osaavaa työvoimaa. Resurssien määrä ei ole kuitenkaan noussut samassa suhteessa. Tehokas resurssien käyttö on kannatettavaa, mutta suomalaisen korkeakoulutuksen laadun on säilyttävä maailman huipulla. Rajallisilla resursseilla ei saa aikaiseksi määräänsä enempää.


Hyvät ylioppilaat,
opiskelija tarvitsee riittävät arjen tukitoimet. Opiskelija tarvitsee kodin ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Opiskelija tarvitsee innostavia ja monipuolisia työllistymismahdollisuuksia, ja kannustusta saavuttaakseen unelmiensa uran. Motivoituneista, hyvin jaksavista ja asiantuntevista ylioppilaista tulee Suomen tulevaisuuden tekijöitä. Mutta ennen kaikkea, opiskelija tarvitsee yhteisöllisyyttä. Opiskelijajärjestöt ovat opiskelijayhteisön ytimessä, joita ilman opiskelijakulttuuri tuskin olisi sitä, mitä se on nyt. Nämä järjestöt tarvitsevat tilaa ja tukea. Meistä jokainen opiskelija tarvitsee oman paikkansa, oman yhteisönsä.Dear listeners, dear

international students,
not only does Finland need students but Finland also needs highly motivated and diligent international experts. Each and every one of you has chosen to study in Finland for a reason. And here you are, now, in this moment, experiencing the splendour and excitement of what Finnish student life is like at its core.I know from experience that moving to Finland isn’t always easy. My first year of living here was one culture shock after another. Strange customs, odd food, and songs I had never heard before in my life. Not to mention the constant heartache of missing the place I once called home.However, I soon came to realise that all of these differences were simply a beautiful part of a different culture. Now, almost 13 years later, for me, home is not a place, but people. The culture shocks may never go away completely, but I promise you, they will become smaller and less frequent, and hopefully, Finland and its people will soon feel like home to you too. One of the greatest things about having an international background is learning how to navigate different cultures and finding a community within them. A community that feels like your own. A community that feels like home.

Hyvät kuulijat,
mikä on se yksi yhteinen tekijä, jota sekä Suomi, opiskelijaliike että kansainväliset osaajat tarvitsevat? Mikä on se tekijä, joka yhdistää meitä kaikkia? Hyvä vappukansa, se on yhteisö. Yhteisö on paikka, johon yksilö kokee kuuluvansa. Yhteisö on yksilön, ryhmän ja maan tukiverkosto. Yhteisö ei välttämättä rajoitu fyysiseen paikkaan, vaan se on usein joukko ihmisiä, joilla on samanlaisia arvoja, kokemuksia ja tavoitteita. Se muodostuu yhteisestä kulttuurista, kielestä, tavoista ja unelmista. Yhteisö, on korvaamaton osa ihmisyyttä ja opiskelijaelämää.

Rakas opiskelijayhteisö,
Opiskelija tarvitsee mahdollisuuden unelmoida, kasvaa ja kehittyä. Opiskelija tarvitsee tilaa elää, tilaa liikkua, tilaa nauttia.

 

Ja nyt, hyvät opiskelijat, on näistä viimeisimmän aika. On aika nauttia. On aika juhlia!

Hyvä vappukansa, oletteko te valmiita?

YLIOPPILAAT – LAKIT PÄÄHÄN!

HYVÄÄ VAPPUA!